Linda ja Sofia järjestivät lauantaina 30.7. aivan ihastuttavan blogipiknikin Helsingissä Hesperianpuistossa. Musta oli mahtavaa että sain kutsun ja pääsin nauttimaan tuosta helteisestä lauantai-iltapäivästä mahtavien bloggaajien kanssa.
Moni heistä oli tullut tutuksi jo blogin kautta, valehtelematta joidenkin kanssa ehkäpä jopa muutamakin vuosi on tullut kommentoitua puolin toisin ja niin edelleen. Oli siis ihana vihdoin päästä näkemään neitejä livenä - ja voin sanoa että jokainen oli sellainen minkä kuvan olin heidän blogiensa kautta saanutkit ♥
Moni heistä oli tullut tutuksi jo blogin kautta, valehtelematta joidenkin kanssa ehkäpä jopa muutamakin vuosi on tullut kommentoitua puolin toisin ja niin edelleen. Oli siis ihana vihdoin päästä näkemään neitejä livenä - ja voin sanoa että jokainen oli sellainen minkä kuvan olin heidän blogiensa kautta saanutkit ♥
Vietin tosiaan tuon koko viikonlopun Helsingissä, eli lauantain blogimiittiin sain heräillä rauhassa ja päätyä hotelliaamupalan ja pienen puistolenkin kautta paikalle. Tietysti odottelin muutamia tyttöjä, jotka saapuivat junalla muualta päin, sillä mä en uskaltanut tällä surkealla suuntavaistollani lähteä tuonne Hesperianpuistoon yksin suunnistamaan, vaikka antoihan Linda ihan mahtavat ohjeet.



Kuva: Sofia
Paikalla olimme hieman kahden jälkeen, pakko myöntää että porukan tunnisti heti bloggaajaporukaksi kun tyyliin jokaisella neidillä oli se kuulu kamera kädessä ja jokaisen kamera suuntasi kohti herkullisennäköistä tarjoilupöytää, blogiporukasta ei voi siis erehtyä!
Piknikpaikka oli muuten todella loistava. Olimme Hesperianpuiston laidalla melkeinpä Oopperatalon vieressä, erittäin rauhallinen ja kaunis paikka. Siinä oli oikein mukava istuskella viltillä ja hengata niin samanhenkisen mahtavan naisporukan kanssa hyvän musiikin soidessa taustalla.
Piknikpaikka oli muuten todella loistava. Olimme Hesperianpuiston laidalla melkeinpä Oopperatalon vieressä, erittäin rauhallinen ja kaunis paikka. Siinä oli oikein mukava istuskella viltillä ja hengata niin samanhenkisen mahtavan naisporukan kanssa hyvän musiikin soidessa taustalla.




Toimme jokainen jotain pientä syötävää sillä aika suositulla nyyttärimeiningillä, joten pöytä notkui runsaasti vaikka mitä kesäisiä ja suloisia herkkuja. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas taas tarjosi piknikimme juomapuolen, löytyi Pom hedelmälimonaadia, Limone limettilimonaadia sekä Pore pöytävettä. Kiitoksia vain heille! Limettilimsa nousi suosikikseni, sillä rakastan kirpeitä makuja, muttei tuo hedelmälimonaadikaan pahaa ollut.



Kuva: Sofia

Siinä se muutama tunti vierähti ja nuiden upeiden muutamien tuntien sisään mahtui jokaisen lyhykäinen esittely, herkuttelua, naurua, jutustelua ja tositosi paljon kuvaamista, mikä ei varmaan yllättänyt ketään kun bloggaajaporukka oli kyseessä.
Mua
harmittaa suunnattomasti etten ehtinyt jokaisen kanssa päästä
juttusille, mutta toivottavasti ensikerralla - toivonmukaan erittäin
pian, vai mitä?



Kuva: Sofia
Lopussa vielä napattiin ne kuuluisat yhteiskuvat - ja kameran takana tosiaan mahtava Sofia, jonka blogia ikävöin älyttömästi ♥ Häntä voi onneksi kuitenkin seurata instagramissa @colourspiration. Hän oli myös luonteeltaan juuri sellainen minkä kuvan olin hänen bloginsa kautta saanut, ihan mahtava mimmi!

Kuva: Sofia
Linda, Niina, Jasmin, Jenni, Emilia, Viivi, Minä, Linda, Jenna, Laetitia, Maria, Inka ja Tuuli
Linda, Niina, Jasmin, Jenni, Emilia, Viivi, Minä, Linda, Jenna, Laetitia, Maria, Inka ja Tuuli
Saimme matkaan myös suloiset goodiebagit, joista kerron teille
ehdottomasti lisää ensiviikolla, sillä sisältö oli ihan älyttömän
mahtava. Ette todellakaan halua missata niitä tuotteita, stay tuned!
Kiitoksia kaikille mukana olleille, tää päivä oli uskomattoman ihana ♥
Suurkiitokset myös järjestäjille ♥
~ Kata ~
Kiitoksia kaikille mukana olleille, tää päivä oli uskomattoman ihana ♥
Suurkiitokset myös järjestäjille ♥
~ Kata ~
Oli kyllä ihana päästä vihdoin näkemään <3 Vaikutat tosi mukavalta ja juuri sellaiselta minkä kuvan olen blogisikin perusteella saanut! :) Ehdottomasti pitää nähdä uudestaan! Ihanasti kirjoitettu postaus ja upeita kuvia :*
VastaaPoistaNo niin oli, mä toivon että nähtäisiin pian uudelleen. Samat sanat kuule sulle, yhtä iloinen ja rauhallinen oot kuin mitä oon blogistasi saanut kuvan:) Kiitos kommentistasi kaunokainen ♥
PoistaOlitpas kivan postauksen kirjoittanut päivästä, oli kyllä mielettömän kivaa! ♥ Toivottavasti saadaan lisää näitä miittejä!! :) Myös ihania kuvia oot kerennyt ottamaan ♥
VastaaPoistaKiva että pidit, kivaa oli kyllä pakko myöntää;) ♥ Mäkin toivon että saadaan näitä lisää ja että pääsen paikalle:) Kiitti kiitti, sullakin oli upeita kuvi blogissasi ♥
PoistaIhana postaus Kata! Ihailen ja harmittelen täällä kuin hauskalta ja kivalta päivältä ja miitiltä tuo kuulostaa! :) olisi ollut ihana olla paikalla, mutta mahtavaa lukea, että teitä on suosinut sää, ootte saaneet herkutella ja tutustua toisiinne :)
VastaaPoistaKiitos Roosa. Mua harmittaa jumalattomasti kun et päässyt paikalle, sillä oot just yks niistä joita niin kovasti haluiaisin päästä tapaamaan. Jospa ensi kerralla sitten pästään molemmat kans paikalle<3
PoistaTeijän piknikki vaikutti niin kivalta ja ihana fiilis tulee näistä kuvista !:))
VastaaPoistaKivaa että fiilis välittyy kuvista:)
PoistaIhana sinä, tosi ihastuttava asu sulla <3
VastaaPoistaVoi kiitoksia Saga ♥ Hih perus simppelillä ja helpolla asulla mentiin:)
PoistaIhana postaus Kata<3 Haha, taidettiin saada joo muutamia katseita osaksemme, kun kaikki pyöri siellä kamerat kädessä :D Oli tosi kiva päästä näkemään sua, toivottavasti seuraavalla kerralla ehditään jutella enemmän, jos vielä päädytään samoihin miitteihin! :)
VastaaPoistaKiitti Linda! ♥ Voi olla hyvinkin totta tuo mitä sanoit:') Samat sanat sulle Linda<3
PoistaNo huh! Nyt on astetta muikeampi piknikki ❤ Olette kaikki kyllä niin ihanan kesäisiä ja nättejä. Näyttää kyllä olleen mahtava päivä. Ihanaa kun bloggaajat näkee toisiaan ja joo..tuo kun räpsii jokapaikassa kamera kädessä, tietää että se on se bloggaaja. x)
VastaaPoista~ Frillycakes ~
Hih oon samaa mieltä, tytöt järkkäs kyllä aika mageen piknikin ♥ Musta on niin mahtavaa että ympäri suomea jaksaa lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin joita tapaa netin syöereissä, niin huippu juttu ♥
PoistaEns kerralla ehkä sit mekin jutustellaan enemmän! Rakastuin tohon sun hameeseen ja oli kyllä niin kiva päivä<3
VastaaPoistaMä toivon niin Inka!:P Ihana, sullakin oli ihastuttava hamonen, itseltäni löytyy samanlainen kans vaatekaapista;) Oli ihana päivä<3
PoistaOli niin ihana nähdä sua Kata!<3 Oli niin kiva ja mukava päivä kaikkien teidän kanssa :) Toivottavasti nähdään taas pian<3
VastaaPoistaNiin oli suakin Jenna ♥ Ensi miittiä odotellessa vai mitä;)<3
PoistaOli kyllä tosi onnistunut päivä <3 Toivotaan, että tälläisiä tulee lisää! :) Ihania kuvia oot ottanut! Oon samaa mieltä sun kanssa, monesti tuli samalainen kuva kuin mitä blogeistakin on saanut! <3
VastaaPoistaNiin oli Niina 8) Sullakin oli aivan ihana postaus ja kuvat blogissasi tästä meidän päivästämme <3
PoistaIhania kuvia :) Toi teidän päivä näyttää ja kuulostaa olleen ihan mahtava <3
VastaaPoistaKiitos, sitä se oli 8)
PoistaVoi miten ihana postaus<3 tosi kivoja kuvia ehdit räpsimään :) Harmi ettei ehditty juttelemaan, mutta ensi kerralla sitten :)
VastaaPoistaKiitos, niin oli sullakin ihastuttava postaus tästä päivästä ♥ Niimpä, ensikerralla sitten;)
PoistaIhania kuvia ja vitsit miten hyvät tarjoilut teillä on ollut piknikillä! :) Kauniita kuvia ja kauniita bloggaajia, monta tuttuahan tuolla on ollut. ^^ <3
VastaaPoista